Minä en vain pidä siitä, että pitää syödä. Pidän kyllä syömisestä toisinaan, mutta en pidä siitä, että lihon syömisen seurauksena. En halua siis toisin sanoen syödä laisinkaan, jos sillä tavoin voin välttää lihomisen.

Mut pistettiin juoksemaan ravintotädille ja psykologille. Se oli sellainen Tyttö lihavaksi -projekti. Pistin kampoihin, mutta nyt kesän aikaan on tullut pari kiloa lisää, ahdistus ei vain ole lähtenyt mihinkään - päinvastoin. Ne haluaa tehdä musta ison. Mutta ne ei tuu ikinä onnistumaan. Pian aion olla pienempi kuin vuosi sitten.

Puoli vuotta sitten karistetuista kiloista on tullut rytinällä takaisin osa - hitto vie, minä halusin vain olla laiha! Voida käyttää kauniita vaatteita tuntematta häpeää kropastani; hyllyvistä reisistä, valtavasta takamuksesta, pömpöttävästä vatsasta... Elopainoni heiluu tällä hetkellä viidenkymmenen paremmalla puolella ja se on aivan riittävästi. Heti, kun saan sen asettumaan pyöreisiin lukuihin tai vähän alle, olen onnellinen ihminen.

Aion lähteä kuntosalille taas pitkästä aikaa. Joku myös suositteli hätäavuksi sitä surullisen kuuluisaa ABC-dieettiä, mutta emmin vähän sen suhteen. Vaikka näytänkin sotanorsulta ja oloni on mitä kamalin, en ehkä edes pystyisi pitäytymään ko. dieetissä. En jaksa laskea kaloreita piiruntarkasti, mieluummin olen sitten suoraan syömättä jonkin aikaa tai ostan jotain pientä ja helppoa. Viimeksi kävi homma helposti appelsiineilla ja ruisleivällä. Niin ja kahvilla, siitä en luovu.

Ahistaa. Taidan lähteä lenkille.